description" content="seksi on terveellistä"keywords" content=""> seksi on terveellistä
http://kouluon.fi/

seksi on terveellistä

seksi on terveellistä

Perverssi seksi on kivaa, vaaratonta ja terveellistä | Tuomas

seksi on terveellistä

Seksi on terveellistä, toitottavat otsikot tavan takaa. Niin se onkin, mutta ei kaikille, väittävät yhdysvaltalaiset tutkijat. Asia kävi ilmi, kun sosiologi Hui Liu kollegoineen Michiganin osavaltion yliopistosta kartoitti yli 2000:n 57–85-vuotiaan miehen ja naisen terveyttä.

Urban Dictionary: seksi

seksi on terveellistä

”Toisin kuin esimerkiksi päihteet, perverssi seksi on kivaa, vaaratonta ja terveellistä.” Epäloogisuutta kirjoituksesi muuhun antiin. Esität tässä nyt yhden totuuden vaikka muuten, sinänsä ansiokkaasti, toteat, ettei ole olemassakaan sitä yhtä totuutta ja yhtä ainoaa oikeaa arvomaailmaa.

Seksi On Terveellistä - Image Results

seksi on terveellistä

Prevention-lehti listasi seitsemän syytä, miksi näin on. 1. Kivut lievittyvät Seksi vapauttaa elimistään endorfiineja ja muita luonnollisia kivun lievittäviä. Sen vuoksi esimerkiksi päänsärky ja lihaskivut lievittyvät. Kipuja hälventävä vaikutus alkaa jo ennen orgasmia ja voi kestää

Seksi on terveellistä | Kuntoplus.fi

a l337/geek spelling of "sexy" usually used to describe a cool piece of technology (not ass).

7 syytä, miksi seksi on terveellistä!

Miksi seksi on terveellistä? Katso 13 syytä. Seksi on ihmiselle paitsi henkisesti myös fyysisesti erittäin tärkeä asia. Ihmisen elimistö on suunniteltu niin, että hyvän terveyden ylläpysyminen vaatii säännöllisesti seksiä.

10 syytä, miksi seksin harrastaminen on terveellistä | Me Naiset

Seksi on terveellistä Sopivasti seksiä vaikuttaa terveyteen yhtä suotuisasti kuin kestävyysliikunta. Vastustuskyky paranee, saat suojaa sydämelle ja saatat päästä myös kuukautiskivuista ja päänsäryistä.

Tästä syystä äänekäs seksi on terveellistä - Seksi

Näin toteaa tuore The Journal of Sexual Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus. Sen mukaan sidonnan, kurituksen ja sadomasokistinen seksin harrastaminen on hyväksi mielelle. Tutkimuksesta uutisoi Men's Health. Tutkijat pyysivät yli yhdeksääsataa SM-seksistä innostunutta täyttämään kyselyn

Seksi terveellistä vanhemmille naisille muttei miehille | Tiede

Seksi on ilmaista hupia. Siitä saa puhdasta nautintoa. Seksi on terveellistä, se tekee hyvää sydämelle ja verenkierrolle. Seksi ja varsinkin orgasmi vapauttavat kehon mielihyvähormoneja, kuten endorfiineja. Sen harrastaminen ehkäisee masennusta. Se vahvistaa parisuhdetta.

Seksin harrastaminen kannattaa – lue syyt | Me Naiset

seksi on terveellistä

Seksi tekee hyvää erityisesti tärkeille lantion-pohjan lihaksille. Ne saavat staattisia pitoja ja supistuksia. Voima nivusten seudulla lisääntyy ja seksistä tulee entistä nautinnollisempaa. Naisilla yleiset virtsankarkailuongelmat helpottuvat. Miehillä erektiossa tarvittavat lihakset kehittyvät ja verenkierto vilkastuu.

Miksi seksi on ihmiselle terveellistä, katso 13 syytä

Prevention-lehti listasi seitsemän syytä, miksi näin on. 1. Kivut lievittyvät Seksi vapauttaa elimistään endorfiineja ja muita luonnollisia kivun lievittäviä. Sen vuoksi esimerkiksi päänsärky ja lihaskivut lievittyvät. Kipuja hälventävä vaikutus alkaa jo ennen orgasmia ja voi kestää

4 terveellistä syytä harrastaa seksiä | Hyvä Terveys

Säännöllinen seksi voi parantaa muistia. Asia saattaa olla myös toisinpäin: hyvä aivoterveys ja muisti voivat tuoda elämään lisää seksiä. Seksi stimuloi uusien hermosolujen syntymistä hippokampuksessa, jossa oppiminen ja muisti tapahtuu.

Ladataan...